Suakkunan kennel

Jackrussellinterrierejä Joensuusta

Suakkunoiksi nimitettiin Karjalassa suusta suuhun kulkevia juttuja, jotka kertoivat yleensä arjen tapahtumista, humoristisistakin jutuista.

Suakkunan nimen takana on Satu sekä humoristiset että hauskat russeli-riiviöt.

Olen kasvattanut jackrussellinterrierejä vuodesta 2010 kennelnimellä Suakkunan eli tarinan tai sadun. Ensimmäinen russelli tuli minulle vuonna 1993 ja toinen 1996. Ensimmäinen russelipentueeni oli vuonna 1998.

Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen ja olen SKL:n jäsen, lisäksi olen myös rotuyhdistyksen Suomen Jackrussellinterrieri ry:n jäsen. Olen myös SuKoKan jäsen. Olen käynyt SuKoKan järjestämän Kasvattaja Akatemian 2016. Akatemiasta sain paljon tietoa ja uusia vinkkejä kasvatus harrastukseen.

Kantanarttuni on Riikolan Mieletönmelinda "Kerttu", syntynyt 2007, usean maan muotovalio ja agilityvalio. Kertusta onkin minulla tytär Riikolan Illusia "Sylvi", syntynyt 2009. Sylvi on myös useiden maiden muotovalio ja agilityvalio.  Sylvin tytär Suakkunan Langu Leniza "Elvi" jäi kotiin asumaan ja onkin pitänyt kiirettä meillä kotona. Kertusta minulla on jo sijoituskoirina useampia sukupolvia.

Toinen linjani on Boldandbrainy Busy Lizzy "Helmi", syntynyt 2011. Helmi on myös usean maan muotovalio ja agilityvalio. Helmin linjaa minulla on kotona Suakkunan Pizar Pelagia "Bea" Tätä linjaa minulla on myös jo useamman sukupolven verran. Nyt jäi kotiin Bean tytät Suakkunan Lumehine Lenore, "Rauha".

Jalostukeen käytettäville koirille pyrin ottamaan kaikille MyDogDNA-passin, luustokuvaamaan vähintään toisen vanhemmista ja jokaiselle jalostukseen käytettävälle koiralle pyrin hankkimaan myös näyttelytuloksen.

Pennut kasvavat meillä kotona, ensimmäiset viikot omassa rauhassa emänsä kanssa ja n. 3-4 -viikkoisesta oleskellen myös muun lauman parissa, tottuen arjen ääniin ja välillä hektiseenkiin menoon, kiitos ammattini.